Olen jo monessa tekstissä kommentoinut, että olen saanut työkaverilta kankaita ja niitä siis myös käyttänyt. Hän on halunnut päästä eroon suurista kangasvarastoistaan ja luulee, että minulla on tilaa ;) En tosin ole vielä lahjoituksista kieltäytynyt, koska kankaat ovat kalliita ja aplikointeihin on ihana saada erilaisia värejä ja värisävyjä.

Ensimmäinen kangas minkä työkaveriltani sain, oli krepattu puuvillalakana, joka oli keskeltä halki. Silloin jo ajattelin, että pitää tehdä kassi tms. kiitokseksi lahjoituksesta. Talvella sain sitten samalta henkilöltä trikoita, resoreita, puuvillakankaita, jne., mutta kiitoslahja on jäänyt ja hyvä idea on ollut hukassa. Nyt tuli idea ja syntyi myös toteutus.

Virkkasin noin 30 cm halkaisijaltaan olevan korin ensimmäisenä saaduista kreppilakanoiden jämistä. Anteeksi: kuva ei kyllä ole tällä kertaa onnistunut :(

Ohje löytyy täältä, jota vähän muokkasin. Reunaan laitoin vielä valkoista lakanaa. Kude on siis revitty normaaleista lakanoista noin 2 cm levysiksi suiroiksi ja virkattu 10 mm koukulla.

HYVÄÄ JA LÄMMINTÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!