Olen saanut lähes yhtäaikaa 3 tunnustusta. Suurkiitos antajille, mutta myös kaikille kommentteja lähettäneille. Olette ihania kanssaihmisiä. Minun täytyy myöntää, että kiirettä meinaa pitää töissä sekä vapaa-aikana, joten välillä tulee taukoja, mutta kyllä minä hengissä olen. Haluaisin tutustua blogeihin ja kommentoida niitä, mutta aina ei aika riitä, joten siitä etukäteen anteeksi. Tässä minulle myönnetyt tunnustukset.

Pinniltä ja Nipiltä sain tämän tunnustuksen. Nyt kuitenkin luistan niistä seitsemästä paljastuksesta :)

Hitleriinalta sain tämän ja lisäksi 5 kysymystä:

1. Milloin aloitit blogisi? 29.10.2008. Aluksi kirjoittelin todella harvakseen, mutta tahti on parantunut viimeisen vuoden aikana.

2. Mistä kirjoitat blogissasi? Mitä kaikkea se käsittelee? Aiheina ovat käsityöt, askartelu, leivonta ja sisustus. Muutakin saattaa sujahtaa sekaan esim. lomilta.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin? Se että täällä on mun aikaansaannoksia :)

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen? Halusin tallentaa johonkin omia tekeleitäni. Ajatus lähti lähinnä arkistoinnista ja mietin jopa blogin salaamista, mutta eihän näissä tekeleissä ole mitään salattavaa.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? Tällä hetkellä en mitään :)

Tämän jälkimmäisen tunnustuksen kysymyksineen lähetän Sililmänkarkille, Sarille ja Annelille.